Syyskuu17

Syyskuu17

lauantai 31. joulukuuta 2016

TÄMÄ HETKI JA TULEVA

Kuuntelen tuulen huminaa ulkona ja pohdin vuoden viimeisen päivän touhuja...

Jäädäkkö vielä nauttimaan hetki jouluisesta kodista joulukuusineen ja kynttelikköineen vai käyttääkö  päivä siivoten joulu pois uuden vuoden tieltä?

Samalla selailen tulevan vuoden kalenteria..


Kalenterin ovat toteuttaneet Merja Pesonen ja Frida Steiner. Takakannessa kalenterin syntyä kuvataan seuraavasti;

"Ajatus Unelmien Vuosi- kalenterista syntyi kylmänä tammikuun päivänä, kun kaksi ystävystä alkoi ideoida uudenlaista kalenteria. Haluttiin unelmoida, iloita, olla kiitollisia - todettiiin että elämähän on niin hauskaa kuin itselleen järjestää. Niinpä syntyi ajatus Unelmieni Vuodesta, jossa yhdistyvät upeat valokuvat, kiitollisuuspäiväkirja ja aarrekartta."

Muutamia kuvia ja ajatuksia minut hurmanneen kalenterin sivuilta;










Ainakin nämä yllä olevat ajatukset yritän pitää mielessäni tulevana vuonna aloittaen tuosta viimeisestä. Lämmittelen siis uunia, kuuntelen puiden ritinää ja nukkuvien koirien tuhinaa sekä kilisyttelen sukkapuikkoja... Joulukuusi saa vielä jäädä muutamaksi päiväksi. Ehkä viralliseen joulun lopetukseen, loppiaiseen asti... Tontut saavat kuitenkin jo kömpiä laatikoihinsa odottamaan seuraavaa joulua. Paitsi tietenkin Iivari-kotitonttu:)

Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2017 Sinullekin!!!


perjantai 23. joulukuuta 2016

JOULUN TAIKAA

Nyt on touhut touhuttu ja rauhoitutaan joulun viettoon...










Tunnelmallista Joulua!
 

tiistai 20. joulukuuta 2016

VALKEAA UNELMAA

Unelma valkoisesta joulusta ei tänä vuonna toteudu ainakaan Etelä-Suomessa, mutta uhkaavasti lumipeite hupenee myös täällä pohjoisessa. Aamulla satoi oikein kunnolla vettä, ikään kuin syksyllä. Työmatka taittui varsin verkkaisesti läskipyörälläni tien ollessa paikoin peilijäällä, eikä hiekoitusta lainkaan! Jännitystä aamutuimaan.... Kotiin palatessa illan suussa keli oli jo siedettävä.

Sisällä on kuitenkin ripaus " valkeaa unelmaa", sillä amaryllis on aukaissut kukkansa. Ensimmäinen kukkavana kävi niin painavaksi, että viikonvaihteessa se taittui ja päätyi maljakkoon.


Kukinto on suuri, reilusti kämmenen kokoinen. Nuo taustalla olevat nuput ovat myös jo avautuneet.


Toisessa kukkavanassa olevat nuput näyttäisivät ajoittavan kukintansa sopivasti joulun pyhiksi eli ajoitus kerrankin nappiin. Joskus kukinnasta on saanut nauttia vasta tammikuun puolessa välissä. Eipä silti, kaunista katseltavaa kukat ovat silloinkin.

Mutta nyt nukkumaan.. Huominen ja ylihuominen paiskitaan vielä töitä ja sen jälkeen nautitaan joulusta:)

lauantai 17. joulukuuta 2016

VIIKKO JOULUUN












Jouluun valmistautumista; pipareita ja kynttilöitä. Kynttilät eivät saa loppua kesken jouluna (eikä muulloinkaan),  joten tässä niitä on käden ulottuvilla sammaleella vuoratun vanhan uunipellin päällä:)

perjantai 16. joulukuuta 2016

JOULU HIIPII YLÄKERTAAN...









Vähän punaista...
Vilttejä joihin käpertyä lukemaan ja syömään suklaata :):):)
Enkelit kirjahyllyn päällä...
Äitini kutomat raitamatot, jotka tuovat mieleen lapsuuden joulut. Värien leikkiä raidoituksissa, joita en koskaan kyllästy katselemaan...

Tänään ohjelmassa leivontaa, alakerran siivousta ja illalla vähän jouluostoksia.
Mukavaa alkavaa viikonvaihdetta!

tiistai 13. joulukuuta 2016

PIENTÄ LUKSUSTA ARKEEN

Viikonlopun Pökkylän Punasen tuvan reissulta löytyi ihanat kupit tai mukit , joita en vain voinut vastustaa...





Kyllä maistuu kahvi / tee / glögi hyvältä näistä kultakorvaisista kupeista!
Oikeastaan on aika iso merkitys, millaisesta kupista kahvinsa / teensä  nauttii.
Kävin kerran kahvilassa, jossa kaikki kahvikupit olivat erilaisia asetteineen. Sellaisia ruusuisia. Siitä sitten kahvilassa kävijä sai itse valita, millaisen kupin halusi. Aika kiva idea.

Täällä sitten ihmettelen kultakorvakupista kahvia nautiskellessani, kuinka lähellä joulu jo on!
Jouluvalmisteluita on jo paljon tehty, mutta tehtävääkin vielä riittää. Ensi viikonvaihde taitaa olla touhua täynnä, jottei joulun alus viikolle jää työpäivien jälkeen kovasti hommia ja voi vähitellen laskeutua joulun tunnelmiin.

lauantai 10. joulukuuta 2016

PIENELLÄ RETKELLÄ

Kolmen ystävyksen päivä Pökkylän Punasella tuvalla Luohualla.

Kuulumisten vaihtoa kahvipöydän ääressä.

Sisustus- ja lankamyymälän ihanuuksien ihmettelyä ja

jonkin verran shoppailuakin, mutta ennen kaikkea yhteinen hetki joulun kynnyksellä.











Hyvän mielen päivä!