Syyskuu17

Syyskuu17

torstai 14. syyskuuta 2017

PIHAKIERROKSELLA













Kovin montaa kukkijaa ei enään pihan penkeistä löydy. Näyttää siltä, että tänä vuonna syksyn viimeiset ilahduttajat, kultapallo ja purppurapunalatva, eivät taida ehtiä täyteen kukkaansa.
Keltaiset koivunlehdet täplittävät päivä päivältä enemmän nurmikkoa ja maahumala peittää purppuraisena laajaa takapihan kasvualuetta. Krassit jaksavat yhä vain porskuttaa ja antaa väriä pihalle. En ole tänä syksynä vielä ostanut yhden yhtäkään syyskukkaa, koska krassiruukut pitävät värityksestä toistaiseksi huolen.

Näkyihän pihakierroksella muutakin kuin krasseja ja syysvärityksen saaneita perennoja;


Vaikka onkin myrkyllinen niin on se vain söpö!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

SYYSKUU ON TÄÄLLÄ







Syyskuu on oikeastaan kaksijakoinen kuukausi.
Kesä pitää minua vielä otteessaan tarjoamalla satoaan ja toisaalta tekee jo niin mieli myyrystellä sohvalla lukemassa kirjoja neuleprojekteja suunnitellen, kynttilöiden palaessa hämärtyvissä illoissa.

Sadonkorjuusta puheen ollen seuraavassa tämän aamun saalista kasvihuoneesta;





Kesäkurpitsat ovat tänä vuonna olleet todella satoisia. Kurkun taimien myöhäisen lähdön vuoksi sato on alkanut kypsyä vasta nyt. Tomaateissa on todella paljon raakileita, jotka eivät kyllä taida kasvihuoneessa enään jaksaa punastua. Suurimmat tomaatit ovat nyt kypsymässä sisällä keittiön komeron pimeydessä.
Chilisato on myös runsas. Suurimmat chilit napsin, samoin kuin tomaatit, punastelemaan sisätiloihin.
Alimmassa kuvassa päällimmäisenä oleva punainen chili oli sisälle otettaessa (noin 2 viikkoa sitten) vain aavistuksen vaihtanut väriä ja nyt on kauniin punainen.



Mitäs sinun syksyysi kuuluu?

torstai 17. elokuuta 2017

TÄMÄN KESÄN JUTUT

Joka kesä jokin juttu nousee ylitse muiden. Asia, josta innostuu ja joka saattaa vähän karata käsistäkin... Tänä kesänä tuo "mun juttu" ovat olleet yrtit, joista aiemmissa postauksissa olen kertonutkin ja toinen ovat krassit.
Keltaista, persikkaa ja oranssia... Tumman vihreä ja kirjava lehtistä...

Jokunen vuosi sitten krassikylvöt kuuluivat joka kesä ohjelmaan. Niin monena kesänä, että niihin jo kyllästyin. Mutta tänä kesänä ne tekivät jälleen paluun pihallemme ja myös kasvihuoneeseen.
Kesäkuun toisella viikolla vasta laitoin siemenet kasvihuoneeseen itämään. Aluksi näytti siltä, ettei niistä mitään tulee. Mutta säiden lämmetessä kasvukin lähti kivasti käyntiin.

 Heinäkuun alussa
Heinäkuun puolessa välissä istutin osan taimista terassille altakasteluruukkuihin ja osan suureen laakeaan saaviin. Puolet krasseista istutin kasvihuoneeseen tomaatin juurelle ja salaateilta vapautuneeseen kasvatuslaatikkoon.






Nyt kukkivat erilaiset pensaskrassilajitelmat; Tom Thumb, Peach melba, Alaska mix ja Dayglow mix.

Alaska Mix; Kukat yksinkertaiset, voimakkaat sävyt. Lehdet valkovihreänkirjavat. Korkeus n. 25cm.



Peach Melba; Kauniit persikanväriset kukat. Lehdet tummanvihreät.



Dayglow mix; sekoitus yksinkertaisia ja puoliksi kerrottuja kukkia. Köynnöstävä.




Mukana myös värikästä sekoitusta Tom Thumb. Korkeus n. 25-30cm.


Nuppuja krasseissa on vielä paljon. Toivottavasti tulee lämmin loppukesä niin kukista on iloa vielä pitkään. Ja kun kukinnot sitten aikanaan lakastuvat niin siemenet tarkasti talteen ja ensi kesänä uudestaan krassien kasvatusta!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

ELOKUU

Täyteläisiä tuoksuja, rehevyyttä, loppukesän kukkijoiden värikylläisyyttä, hämärtyviä iltoja...















Elokuu... minun kuukausi!